Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon.
Taas niityt vihannoivat
ja laiho laaksossa.
Puut metsän huminoivat
taas lehtiverhossa.
Se meille muistuttaapi
hyvyyttäs, Jumala,
ihmeitäs julistaapi
se vuosi vuodelta.
Näin olen laulanut koulun päättäjäisissä joka ikinen kevät ja sen jälkeen muualla - vuodesta 2014 lähtien Lahden torilla ja sittemmin satamassa. Se on merkinnyt minulle kesän alkamisen riemua. Se on osa minun suomalaista identiteeettiäni. En salli, että sitä sammutetaan.
Ensimmäisen kerran sisälläni kuohahti, kun apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka vuonna 2014 meinasi kieltää Suvivirren laulamisen kouluissa, koska sitä pidettiin tunnustuksellisena. Kuulin, että Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi aikoi järjestää Suvivirren laulutilaisuuden Helsingissä Töölöntorilla ja päätin, että kyllä me Lahdessakin lauletaan.
Mukkulan koulun rehtori emeritus, Aarre Manninen lupautui juontajaksi ja vei viestiä seurakuntaan, josta saimme vahvistukseksi soittajia. Sana oli kiertänyt, ja tori täyttyi ääriään myöten iloisista laulajista ja soittajista. Virren päätyttyä paikallisen radion toimittaja kutsui ydinjoukkomme viereiseen studioonsa laulamaan Suvivirren vielä kertaalleen. Lupasimme samalla kaiken kansan kuullen: ”Tehdään tästä perinne”. Ja perinne siitä tulikin.
Suvivirsi on osa suomalaista sielua
Suvivirttä on veisattu Suomessa 300 vuotta. Sen syntyä edelsivät kauhujen vuodet. Takana oli 1600-luvun nälänhätä, yksi Suomen ja Euroopan pahimmista luonnon onnettomuuksista. Useina vuosina kevättä ei tullu lainkaan. Kun kukat ja kasvu kuolivat, myös hyönteiset, linnut, kalat, muut eläimet ja lopuksi menehtyivät ihmisetkin.
Nälkävuosia seurasivat Isonvihan kauhut. Se oli hirveä sota, jossa Venäjän tsaarin tavoitteena ei ollut voittaa vain Ruotsi-Suomen armeija vaan tuhota koko Suomen kansa.
Näiden kurjuusvuosien väliin tuli Suvivirsi. Kansa kokoontui yhteen laulamaan. Sukupolvesta toiseen. Suvivirrestä tuli lohdullinen, tiedostamaton osa suomalaista sielua.
Kun tänä päivänä laulamme Suvivirressä kukista, vihannoivasta luonnosta ja linnuista, laulamme siitä, että luonto, josta koko elämämme on riippuvainen, on palannut eloon. Tässä ilmastonmuutoksen sotien maailmassa Suvivirsi on entistä ajankohtaisempi.
Näpit irti Suvivirrestä! Suvivirsi kuuluu suomalaiseen perinteeseen.
Taas meitä yritetään tainnuttaa. Valtioneuvoston yhdenvertaisuus ja tasa-arvolautakunta, määräsi Espoon kaupungille 10 000 euron uhkasakon kevätjuhliin liittyvistä tapahtumista ja lisäksi suosituksen hyvityksestä oppilaalle ja tämän vanhemmalle. Oleellista tässä tapauksessa oli se, että koulu ei etukäteen ilmoittanut oppilaille suvivirren laulamisesta.
Opetusministerin mukaan Suvivirren laulaminen ei ole uskonnon harjoittamista, kun taas viranomaislinja korostaa ennakointia ja vaihtoehtojen tarjoamista. Molemmissa on perää – ja niiden yhteensovittaminen on avain. Keskustelussa vilahtaa usein lause ”maassa maan tavalla”
Suvivirsi ei ole vain virsi. Se on siirtymäriitti pitkän kouluvuoden jälkeen kohti edessä odottavaa kesälomaa. Näin on ollut sukupolvelta toiselle. Entistä kiivassykkeisemmässä arjessa perinteet ovat valtava voimavara.
Ihanaa suomalaisen suven alkua sinulle ystäväni!
Kuvassa ryhmä nuoria juhlii kevätjuhlaa Pohjois-Haagan yhteiskoulun pihalla 30.5.2026