Pyhäinpäivä vai Halloween

Tänään on Pyhäinpäivä eikä mikään Halloween. Jälkimmäisen juhlinta on Yhdysvalloista Suomeen rantautunutta vieraslainaa. 

    Nimi Halloween (All Hallows Eve) kertoo siitä, kuinka syksyinen sadonkorjuujuhla sulautui kristillisellä ajalla yhteen pyhäinmiestenpäivän kanssa.

    Halloween on saanut alkunsa kelttien talven alkamisen juhlasta, samhainista. Halloweenistä tuli suurjuhla, kun irlantilaiset maahanmuuttajat alkoivat viettää sadonkorjuujuhlaa Yhdysvalloissa 1800-luvulla. Juhla merkitsi kesäkauden päättymistä ja talvikauden alkua. Samhain tarkoittaa kirjaimellisesti kesän loppua.

    Nykyisen Halloween-juhlan symbolin, irvistävän kurpitsalyhdyn sijaan Euroopassa käytettiin ontoksi koverrettua naurista, jonka sisään asetettiin lampaanrasvaan kastettu tikku sydämeksi. Sen valo oli niin vaisu, että sitä kutsuttiin kitupiikiksi.

    Kynttilöiden eli valon vieminen haudalle on ikivanha tapa. Jo muinaiset keltit sytyttivät tulia vainajien hautapaikoille. Uskottiin, että tuolloin tuonpuoleisen olennoilla oli vapaa pääsy elävien maailmaan. Ihmisten oli pidettävä varansa. Välttyäkseen pahoilta hengiltä he polttivat soihtuja ja tekivät taikoja.

    Juhlat ovat aina paikallaan ja semminkin tällaisena rospuuttoaikana. Mutta Halloween-riekkujaisten sijaan soisin, että meillä elvytettäisiin  Kekri. Alettaisiin viettää perinteistä suomalaista syysjuhlaa. Vanhoista kekritavoista löytyisi yllin kyllin ohjelma-aiheita tähänkin päivään.

    Kekrin ensimmäinen päivä oli omistettu vainajille ja silloin oli käyttäydyttävä hillitysti. Juhlinta alkoi aamusaunalla. Ensin saivat kylpeä vainajat ja tontut. Vasta heidän jälkeensä saunoi talon väki.

    Toisena päivänä lähdettiin Kekriä kiertämään. Tuolloin kylissä liikkui seurueita, joissa oli mukana manalasta tulleita, kekripukeiksi tai kekrittäriksi naamioituneita hahmoja, jotka halusivat taloista kestitystä.  Kulkueeseen saattoi kuulua Runsauden haltijatar, jonka iso rinta oli täynnä nännejä.  Hahmoista merkittävin oli kekripukki, sarvekas ja pelottavan näköiseksi tarkoitettu olento ja seksuaalisuuden symboli. Seurueen muut miehet saattoivat pukeutua naisiksi ja naiset miehiksi.

    Kekriä vietettiin monta päivää peräkkäin, aina talo kerrallaan, syötiin ja juotiin ylenpalttisesti.  Pitopöydässä oli lammaspaistia kekripyöryköitä eli  lihapyöryköitä, joita oli jatkettu punajuurella. Nauriitakin nautittiin. Syö. mään kutsuttiin myös suvun vainajat, ja ruokaa tarjottiin niin hengille   kuin tontuillekin. Kekritulia poltettiin, tanssittiin ja pidettiin hauskaa.

    Miksi emme juhlisi suomalaisittain?  Hylkäisimme kaupalliset kurpitsat, luurangot ja kummitukset, ja elvyttäisimme aidon kekrijuhlaperinteen nykypäivän sovellutuksin.

(Ote kirjastani Etukenossa elämän päättymiseen)