Hulluna on hyvä olla

Ennen naisilta edellytettiin iän mukaista pukeutumista. Kun heti esikoiseni syntymän jälkeen saimme hääkutsun, en oikeasti löytänyt kaapista sopivaa päällepantavaa. Ei muuta kuin vaateostoksille.

    Ensimmäisestä, eikä toisestakaan puodista löytynyt sopivaa, ja kolmannessa myyjä kehotti pistäytymään heidän toisessa myymälässään, jossa oli tarjolla rouvamalleja. Sisälläni alkoi kiehua. Minulleko rouvamalli? Ei ikinä!

    Jos minulle nyt – yli viisikymmentä vuotta myöhemmin  - ehdotettaisiin rouvamallia, loukkaantuisin yhtä lailla. Onneksi vaatemallistoja ei enää suunnitella eri ikäryhmille eikä naisten edellytetä pukeutuvan ikäänsä muka sopivalla tavalla.  Ja se viisikymmentä vuotta sitten ostettu Marimekkokin on yhä käytössä.

Ikäihmiset eivät ole enää vahvasti sidottuja yhteiskunnan normeihin. Uuteen luovuuteen, itsensä löytämiseen ja vapautumiseen liittyy myös tietty veitikkamaisuus. Monet vanhukset uskaltavat olla erilaisia. Siihen liittyy myös tyylikkyyttä: on tyylikästä olla vanha.

    Eri sukupolvien pitäisi Kivelän mielestä olla enemmän tekemisissä toistensa kanssa. Hän kehottaa vanhoja menemään nuorten pariin.  Vaaditaan rohkeutta, että pysyy menossa mukana. Pitää vain löytää itselle järkevää tekemistä.

    Vanhana aikakäsityskin muuttuu. Elämä saattaa tuntua lyhyemmältä kuin olisi kuvitellut. Silloin täytyy priorisoida: mitä harrastaa, mihin enää ehtii?

    Fyysinen haurastuminen on pakko tunnustaa, mutta se ei määritä kaikkea. Vanhat ihmiset oppivat toimimaan kehonsa kanssa. Yhtenä aamuna ei pääse sängystä ylös, toisena aamuna on niin virkeä, että voi tuosta vain humauttaa lenkille tai tanssimaan.

    Myönteinen elämänasenne kantaa. Meistä tulee vanhetessa armollisia itseämme kohtaan, kun tajuamme, että elämässä tehdään myös virheitä. Muistojen kautta voi oivaltaa, että omalla elämällä on ollut jotain merkitystä ajan virrassa.

    Olen kuullut sanotun, että vanheneminen on taidetta. Se on sitä, että vain elää ja rakastaa. Kun on rehellinen itselleen, ei tarvitse näytellä.

    Minä päätin joitakin vuosia sitten, että se mitä loppuelämässäni teen, sen pitää olla kivaa. Eihän se tietenkään aina kivaa ole, mutta siihen voi pyrkiä. Toisinaan sattuu asioita, joista on vaikea löytää mitään hyvää. Mutta kaikilla asioilla on puolensa, ja aina on mahdollista valita mistä pitää. Se on asennekysymys. Tylsyys on epämukavaa, mutta tarpeellista. Se on osa elämän rytmisyyttä, ja tutkijoiden mukaan jopa lisää luovuutta.

    Hulvatonta Uutta vuotta!